tiistai 29. elokuuta 2017

Uusia istutuksia ja kylvöjä


Kroppa ja ajatukset ovat vuoden aikana sopeutuneet tähän maamuutokseen, ok asumme Hollannissa. Mutta se sisäinen vuodenaikakello ja puutarhurin aikataulu ei.
Eihän toki ole tavatonta Suomessakaan paistatella elokuun lopulla 30 asteen helteessä,
mutta täällä se on ns. normaalia. Kokoajan on tunne, että sen viileyden ja syksyn tulisi tulla jo.
Joko? Ai, ei vielä hetkeen.

Koska kasvukausi on täällä pidempi ja luulen pahimpien helteiden olevan pian takanapäin (nyt auringossa lähes +50 astetta ja pohjoisen parvekkeella +28)
Puutarhaohjelma vajeeseen olen kesän ajan katsellut aina silloin tällöin BBC:n Gardener's World ohjelmasarjaa.. Tälläistä laatuohjelmaa kun saisi Suomessakin. Suomenkieliset ohjelmat tuntuvat enimmäkseen erifirmojen myyntiesitteiltä ja kasvivalinnoista kerrotaan hyvin suppeasti.
Laatua! Enemmän! Parempaa!

Noh, ohjelman inspiroimana päätin tehdä tavoistani poiketen syyskylvöjä.
Kaappasin puutarhamyymälästä mukaani erilaisia salaatin siemeniä.
Nyt, kun ollaan syksy kotosalla voi salaattiakin kylvää huoletta.
Etanoita pitää tosin tarkkailla, sillä ne ahmatit syövät melkein kaiken.


Nämä kaunokaiset on kylvetty sunnuntaina ja jo nyt näkyy kasvua.
Ihan huippua!





Tämän päivän kuumuudessa istutin loman aikana juuret kasvatttaneet muratit.
Nyt odotellaan että saavat rauhassa tottua multaan ja sitten voin siirtää niitä muualle.
Etupihan sisäänkäyntiä haluaisin hieman uudistaa...
Kahdeksan uutta muratin tainta.
 

Oikeiden puutarhureiden tavoin yritän kasvattaa laventelille juuria ruukussa, suoraan ihanaan multaan. Seuraamme tilanteen kehittymistä jännityksellä.



2 kommenttia:

  1. Vau,siellä onkin ihan eri meininki ku koti- Suomessa.

    VastaaPoista
  2. Moikka Suvi. Onhan tähän ollut tottumista. Mutta vaikka syyskuussa aamut alkavatkin olla viileitä, saattaa päivällä olla vielä mukavan lämmintä (+18). Ei Alankomaat silti ainaista auringon paistetta ole, täällä sataa - välillä aivan älyttömästi. P

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, jätäthän viestin käynnistäsi - Thank you for visiting, please leave a comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...