keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Knit&knot-tapahtuma Tilburgissa


Reilu viikko takaperin, kun Suomen käsityöihmisen suuntasivat kulkunsa Tampereelle käsityömessuille, päädyin sattumalta paikallisille käsityömessuille. 
Tilburgin Koepelhall'iin saapuneet myyjät esittelivät tuotteitaan ja puolen päivän jälkeen tungosta riitti. Paikalliset kaupat eivät myy "parempia" lankoja ollenkaan vain akryyli yms. lankoja. Näitä parempia lankoja saadakseen on ostettava nettikaupasta tai sitten messuilta. 
Itselle osana ostotapahtumaa on saada tuntu lankaan,  koskea ja ihailla.
Löytyipä messuilta tuttujakin Novitan Seiskaveikkaa sateenkaaren väreissä sekä Veera Välimäki poseerasi erään neuleohjekirjan kannessa.



Yllätyksenä tuli paikallinen innostus värttinöintiin (langan kehräämiseen värttinällä/ engl. hand spinning). Omiin sekoituksiin pystyi messuilta ostamaan haluamiaan taika-aineita. Kamelia, silkkiä, hamppua kaikkia ihania ja mahdollisia luonnonkuituja. Ja värttinät olivat todella kauniita.
Muutaman tunnin selvitystyön tuloksena oli, että Hollanissa tehdään lankaa vaikkakaan omaa lankateollisuutta ei enää ole. Osa langoista lähetetään Saksan puolelle kehrättäväksi, vaikka villa tuotetaan täällä. Suurin osa pienyrittäjistä myy tuotteitaan omilla spingroup'in markkinoilla tai verkkokaupassa.


Keigoed Vilten'in osastolla oli ihania tuotteita sekä mahdollisuus tehdä huovutettua "pallukka nauhaa".


Yllä valmista "pallukkanauhaa" myynnissä ja alla tekovälineet. Hauskan näköistä touhua. Pallukoiden värejä pystyi vaihtamaan, käytettiin koko alusta hyväksi nauhan teossa
ja sitten vain huovutettiin.




Virkatut eläimet olivat useilla ständeillä esillä. Mm. Stip & Haak'in tyyppien kanssa juttelin ilmiöstä.
Amigurumi-tyyppinen virkkaus on täällä edelleen voimissaan. Stip&Haak mm. myy pakkauksia, joissa on ohjeet ja langat valittuun eläimeen. 
Ihania olivat.
Ihailin mm. sugaridoon ristipistotöitä sekä amigurumeita. Niistä ei valitettavasti ole kuvaa, sillä valaistus hallissa oli surkea ja suurin osa kuvista oli epäonnistuneita.


Vaikka ns. paikallisten tuottajien lankoja ei ollutkaan myynnissä kuin muutama niin ihania taikalankoja löytyi. De Wolshop valmistaa taikalankaa mm. asiakkaan haluamissa väreissä. Värit vaihtuvat 100m välein ja kerässä on 1000m. Täällä kuva Magic-langasta.





Ihastuin Eco Textile Studion inspiraatioseinään. 
Valloittava ja lankoja laidasta laitaan. Miltä kuulostaisi banaani-silkki-lanka?
Utuisia ja pehmeitä sävyjä sekä loistavia tunnelmakuvia.



Knit&Knot-tapahtuman löytö, oli ehdottomasti Atelier de Ooievar'in neulotut ja huovutetut miniatyyri hahmot.  Mm. Beatrix Potterin pupuja muutaman sentin kokoisina, aivan ihania!




Jälleen kerran kuvat eivät tee oikeutta näille pikkuihanuuksille, sillä tila oli kuvaajan kannalta kerrassaan kamala. Varsinkin kun sinne eksyy pelkän puhelimen kameran turvin..
Mutta onneksi eksyin. Mukaan tarttui pienet 1mm ja 2mm virkkuukoukut sekä lankaa läheltä.
Täällä Brabantissa lampaita on joka ruohokaitaleella ja niiden villa on aikaisemmin ollut jätettä. Nyt siitä tuotetaan villaa Project Heidewol'in avulla.

Nyt lahjasukat puikoille ja sitten pääsen jatkamaan Muita ihania Tiinan Talvisukkia, jotka ovat saaneet odottaa liian kauan.

******
While half of finnish crafters wondered to Tampere affaircentrum, I ended up to Tilburg's Koepelhal just by an accident. I met wonderful people, hall full of garn and exhibitors.
Best idea-wall was with Eco Textile Studio. Soft colours and misty shades - in the pictures and in the garns. Total find was Atelier de Ooievaars miniature knits and felts. I managed to find and buy some garn from Brabant. Project Heidewol is dealing a Brabants wool in a very good way.
Wool is no longer a waste, it's used to a garn and textiles. It was a suprice that Netherlands does not have it's own yarn manufactory or spinnig mills. All wool is spinned by hand or sent to Germany for example. Still I was really glad to notice that there is Dutch garn.
Now back to my eternity project - Knitting my version of blogger Muita Ihania Tiina's Winter Socks
Till the next time..








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, jätäthän viestin käynnistäsi - Thank you for visiting, please leave a comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...